5 keinoa selvitä marraskuusta

Jos pimeys tuntuu vaikealta, kokeile näitä.

Teksti ja kuvat Marika Varpenius.

1. Laske rimaa. Ihmisen ei tarvitse suoriutua mörkkipimeydessä yhtä tehokkaasti, kuin 24/7 auringonpaisteessa. Pimeydessä väsyttää helpommin, nukuttaa enemmän, ja iltaisin tekee mieli käpertyä vilttiin paljon kesäkuukausia aikaisemmin. Jos ei lähde, aina ei yksinkertaisesti tarvitse.

2. Jos työ antaa myöten, käytä valoisa aika ulkoiluun ja mihin tahansa kivaan tekemiseen, jossa voi maksimoida valoisan ajan käyttämisen johonkin omaan.

Turha kökkiä sisällä silloin kun on valoisaa, jos on mahdollista tehdä edes osa töistä pimeällä.

3. Käy lähilaavulla pimeän aikaan ihan tavallisena arkipäivänä. Ota mukaan päivällistarvikkeet ja tee quesadilloja, hamppareita, pitaleipiä tai mitä tahansa, jossa jonkin pienen asian voi kärventää nuotiolla.

Jos on liian vaivalloista, syö kotona ja tee jälkiruoka laavulla: lettuja, suklaabanaaneja tai edes vaahtokarkkeja.

Laske taas rimaa niin alas, että tulee lähdettyä. Kaakao ja kaupan munkki on aivan hyvä vaihtoehto, jos sillä saa istuskeltua ulkona tunnin.

4. Käy ulkoilemassa vaikka ei huvittaisi. Laita rima niin alas, että tulee lähdettyä. Kierrä kortteli tai tee mitä tahansa matalan kynnyksen juttua.

Kävele postilaatikolle (sitä ei tiedä vaikka posti jaettaisiinkin kahdesti juuri tänään), käy katsomassa onko autossa kuitenkin valot päällä, tai keksi mikä tahansa pöljä syy poistua ulko-ovesta.

Tarkkaile samalla luontoa 5 minuuttia. Jos tekeekin mieli olla hieman pidempään, hienoa! Jos ei, ainakin tuli käytyä.

5. Siellä missä on lunta, elämä tuntuu valoisammalta. Jos on mahdollista lomailla marraskuussa tai tehdä etätöitä, lähde sinne missä on lunta.

Katso lumikartalta sopivat kohteet ja lähde nauttimaan turistikauden ulkopuolisesta rauhasta ja hiljaisuudesta.

Marraskuu on todella kaunis kuukausi pohjoisessa - heti sen jälkeen, kun lumi on satanut maahan.

Kilpisjärven alkutalvea kuvattuna Salmivaaralta.

No onhan meillä toki enemmänkin vinkkejä! Marraskuu tuntuu olevan monelle kirosana. Koska sitä ei voi poistaa kalenterista, sen kanssa on hyvä tulla edes jotenkin toimeen.

Tässä bonukset:

💡Pimeää vastaan toimii parhaiten kunnon otsavalo. Nyt kannattaa unohtaa kokonaan sellaiset pienet, kevyet kesäretkeilytuikut ja satsata kunnon valonheittimeen.

👀 Kun pimeydessä alkaa kiilua jotain, on kivempi katsoa kerralla mikä orava siellä vilistää, kuin arvailla rapinaa ja silmäpareja onnettomalla tuikulla. Valitse sellainen, jolla näkee tarvittaessa pitkälle, leveästi ja kirkkaasti.

🕯️Jos lähdet laavulle, tai siis kun lähdet, ota mukaan ulkotulia ja kynttilöitä. Niillä saa mukavaa lisävaloa ja tunnelmaa laavun ympäristöön, eikä nuotion tarvitse olla ainoa valonlähde, vaikka se kovin mukava onkin.

🌕Pilvisessä pimeydessäkin on tunnelmaa, mutta ulkona on ihan ookoota oleskella myös ilman otsavaloa silloin kun on pilvetön tähtitaivas ja kuutamo. Kokeilepa katsella taivaalle, niin ihan nätti se on vaikka onkin marraskuu.

Jos kaikesta huolimatta marraskuu ei maistu, niin palaa kohtaan yksi. Se on aivan okei eikä kannata potea huonoa omaatuntoa, jos pimeydessä ei nyt vaan lähde.

Jaa kaverille, jota marraskuu korpeaa ✨


Luitko jo nämä?

Seuraava
Seuraava

Taivaan tavoittelijan taival, Salla